Huoltohommia

Viime viikonloppuna pääsin vähän rassaamaan pyörääni M:n kanssa. Aika monta tuntia vietettiin sen kanssa sunnuntaina, paloittelun merkeissä. Pitäisi nimittäin jakohihnat vaihtaa ja kaasarit puhdistaa ja mitä vielä... sytytystulpat vaihtaa ehkä ja sitten tietysti täytyy hankkia uusi pyrstö & rekisterikilpiteline ja vaatimukset täyttävät takavilkut.

Joka tapauksessa me irrotettiin penkki ja tankki ja akku ja ilmansuodatin koteloineen pakoputki ja äänenvaimentimet ja muuta pientä. Seuraavan kerran projekti olisi sitten moottorin irrottaminen, jolloin yksi pieni käytännön ongelma on pyörän tukeminen pystyyn, koska ilmeisesti koko takahaarukka pitää irrottaa jolloin huoltopukista ei ole iloa. Sidotaan liinoilla kattoon? Niin, tilasin muuten netistä huoltokirjan, jossa kaikki työvaiheet on selitetty ja kuvitettu. En sentään ihan yksin tuosta hommasta selviä vielä, joten M:n apu on hyvinkin tervetullut!

Vika ajopäivä 11.10

Moottori ei meinannut laisinkaan pysyä käynnissä ja pyörän perän päällä oli jäätä - kai se on nyt myönnettävä että ajokausi on ohi. Vein Ducatin mummin autotalliin, missä voin käydä sille välillä juttelemassa. Ja talvella pitäisi vähän huoltotoimenpiteitäkin tehdä ja tankki korjauttaa ja maalauttaa kevättä odotellessa...

Viimeisiä viedään

Olin eilen sunnuntaiajelulla M:n ja S:n kanssa - oli kivaa! Ajoin enimmän osan matkasta poikien välissä ja viihdyin siinä oikein hyvin. Tosin S:n perässä oli välillä vähän jännää kun käännökset suuntaan tai toiseen tulivat usein hieman yllättäen eikä niitä aina edeltänyt vilkunkäyttö... Jälkeenpäin S sanoi että "en mä itsekään tiennyt minne olin menossa", no niin, ilmankos.

On siistiä huomata, miten alkaa uskaltaa kallistaa enemmän ja ottaa mutkat vauhdikkaammin kuin alussa - minusta tulee vielä kovan luokan prätkämimmi!

Syyslehtiä alkaa olla maassa kyllä jo siihen malliin, että on kai pakko myöntää, että ajokausi lähestyy loppuaan. Nyyh. Joudun ajamaan taas bussilla joka paikkaan - etenkin tallille pääsen niin ihanan mukavasti prätkällä! Tai ehkä laitan polkupyörään talvirenkaat ja vedän sillä...

Pakkomielle

Onko pakko tulla talvi? Mä niin haluaisin kaikkea. Haluaisin radalle ajamaan, haluaisin ajella pitkin Suomea auringonpaisteessa, haluaisin ylipäänsä AJAA! Epistä epistä epistä.

Ja voi ei voi ei mä haaveilen kyykkypyörästä... *nauraa itselleen*... Kun mikään ei riitä...!

Huoltopäivä

Tänään pääsin likaamaan käteni! Olen M:n ystävällisellä avustuksella (=tein vaan mitä M käski tehdä ja hän teki itse kaikki vaikeammat jutut) huoltanut pyörääni vaihtelevalla menestyksellä koko päivän. Saatiin sekä bensat että moottoriöljyt levitettyä äidin miehen autotallin lattialle. Bensaa nyt vaan valui ylösalaisin olevasta tankista (jee jee), mutta öljy oli yllätyksellisempi juttu. Oltiin vaihdettu öljyt ja öljysuodatin ja laitettiin kone käyntiin ja sieltähän valahti jumalattomat määrät öljyä saman tien suodattimen ohi lattialle! Siinä sitten aikamme ihmeteltiin ja yritettiin kiristää suodatinta lisää, mutta aina sitä öljyä vaan tuli sieltä kun koneen laittoi päälle. Lopulta irrotettiin suodatin ja syy selvisi: vanhan suodattimen kumitiiviste oli jäänyt sinne koloon jumiin ja tuli nyt pois. Nauratti vähän. Kaksi tiivistettä ei siis tiivistä paremmin kuin yksi... No mutta saatiin siis öljyt vaihdettua, samoin jarru- ja kytkinnesteet ja ilmasuodatin ja akussa oli nesteet niin vähissä että hyvä kun on käynnistynyt ollenkaan tuo peli. Huomenna ihmetellään vielä vähän lisää. Olen oppinut tosi paljon uutta tänään, tämähän on jännää!

Saappaat

Jos aamulla ei sada, ajelen Tuusulaan ostamaan ajosaappaat! Haluaisin ehkä tällaiset:

Ruuhka

Ajelin aamuruuhkassa kouluun ja iltapäiväruuhkassa pois. En tykkää ruuhkassa ajamisesta, yäk ja hyi! Kytkinkäsi väsyy, mutta tuleepahan harjoiteltua hidasajoa... (muuten, tätä Ducatin jäykkää kytkinkahvaa ei ole kyllä ihan heiveröisille suunniteltu, ja mulla on myös se ongelma, etten oikein yllä vilkkuun samalla kun käytän kytkintä). Tosin sain esitellä kurssikaverille pyörää ja se oli kivaa. Ja onhan se tavallaan ihan sairaan siistiä mennä Ducatilla kouluun! Ehkä keksin salareitin, jota kaikki muut eivät käytä...

Elämä jatkuu!

Kävin tänään M:n kanssa ajelemassa vähän Sipoon mutkateitä ja mieli on jo paljon parempi. Oli kiva ajella, vaikka mutkat ajan vielä aika varovasti, että varmasti pysyn tiellä ja omalla kaistallakin mieluusti. Harmittaa kyllä tuo tankin lommo, täytynee yrittää löytää jostain uusi tankki, estetiikka ennen kaikkea! Vähän muitakin osia tarvii kyllä, mutta tuo on suurin.

En taida Helsingin aamuruuhkaan uskaltautua vielä huomenna, mutta illalla yötöihin voisin Ducatilla hyvinkin ajella (samaan paikkaan missä kävin perjantaina kuvauttamassa polveni - mahtavat nauraa mulle kun marssin sinne kypärä kourassa!).

Failure

No kaadoin sen sitten. Vitutus x 1000. Ei siinä muuten mitään, mutta tankissa ruma lommo. Noin tuntia ennen tätä olin käynyt Stormilla kysymässä tilaamiani crash padeja, joita ei sitten ollutkaan. Sanoivat että kuukauden päästä saisi... Auttaa paljon. Erityisen paljon ottaa päähän se, että jos olisi ollut ne tatit, niin ohjaustanko ei olisi osunut tankkiin.

Onneksi pyörä ajokunnossa. Mun polvi ei ihan vielä.

Rrr-rrr-rrr-rrr

Siinä on pakko olla joku vika. Ei starttaaminen voi olla noin vaikeeta! Starttinappia saa painaa sata kertaa ennen kuin starttaa, ja sittenkin täytyy antaa kaasua samalla, ja sittenkään ei meinaa tyhjäkäynnillä pysyä käynnissä. Ryyppy auttaa asiaa kyllä vähän. Miten paljon ryyppy kuuluu olla päällä kun starttaa? Kuinka kauan? Pitäiskö mun opiskella näistä koneista jotain??! Pitäiskö mun tietää mitä ne kaikki piuhat on? Tai miten se koko vehje ylipäänsä toimii? Hei, pitäis varmaan! Ehkä mun täytyy hankkia joku manuaali... "Ducati Repair for Dummies" tai jotain vastaavaa.

168.1 km

Maanantaina vihdoin sain sen! Oma Ducati pihassa! Ihan käsittämätöntä. Laitan kuvia heti kun löydän kadonneen kamerani (tai ostan uuden tai lainaan jonkun toisen kameraa).

Kuljetus sujui oikein ammattitaitoisesti, ei mitään valittamista nyt kun se vihdoin tapahtui. Punaisen kuorma-auton uumenista pihaani laskeutui Ducati Monster 600. Pari yllätystä tuli kuitenkin: pyörä osoittautui vm -99 sijasta vm -97:ksi ja se on käynyt kyljellään. Ei pahasti tosin, tankissa ei jälkiä, mutta vaihdepoljin vääntynyt ja vasemmassa pakoputkessa naarmu. Kytkinkahva oli murtunut, mutta mukana oli alkuperäiset, ehjät kahvat. Mutta kaikesta huolimatta - on tämä aika helmi. Tuon ikäinen pyörä, eikä ajettu kuutta ja puolta tuhattakaan. Eikä ollut kallis. Ajovaloa ei tarvitse vaihtaa eikä mittareita, mutta takavilkut ei taida mennä katsastuksesta läpi.

Tänään kävin ensimmäistä kertaa kunnolla ajelemassa. Aurinko paistoi ja ajoin päämärättömästi pitkin Uuttamaata - ainakin Tuusulassa ja Sipoon perukoilla kävin ja suuren osan ajasta olin oikeastaan ihan eksyksissä, mutta se ei haitannut yhtään. Teillä oli keskipäivällä hiljaista ja sain opetella Ducatilla ajamista rauhassa. Ei ole muuten ihan helppoa - tämä pyörä toimii ihan eri tavalla kuin pikku-Kawa jolla ajoin ajotunnit ja inssin. Moottori sammuu tosi helposti jos kierroksia ei ole tarpeeksi, ja ennen kuin se on lämmennyt kunnolla ajon alussa se sammuu ihan käsittämättömän helposti, eikä ole mitenkään itsestään selvää että käynnistyy uudestaan saman tien. Argh. Tästä seurasi kaikenlaisia "tilanteita"... Lisäksi pyörä on ihan eri tavalla herkkä kaasulle - no oppiipahan pitämään kaasukäden vakaana...

Maanantaina tankkauksen yhteydessä nollaamani trippimittari sanoo 168.1 km. Tästä tämä lähtee!

Syyskuu.

En kestä tätä odotusta. Lehdet jo putoilevat puista.

Mietin, onko järkeä ajaa kouluun Ducatilla. Joutuu ajamaan ruuhkassa, ja saakohan sitä edes Meilahteen parkkiin mitenkään järkevästi? Ja mihin minä sen kypärän sitten päivän ajaksi lykkään?

Pitäisi sitten keksiä pyörälle talvisäilytyspaikkakin. Talvi! Se tulee nyt vähän huonoon saumaan.

My life starts now.

Pidemmittä puheitta: Inssi läpi! Jiiihaaa!!! Upea fiilis! Olen yhtä hymyä tänään.

Sääjumalatkin olivat minun puolellani: koko yön satoi, mutta aamulla sade taukosi ja aurinko näyttäytyi. Harjoittelukentällä oli vielä asfaltti aika märkä, mutta tutkintopaikalla jo melkein kuiva. Kun ajettiin takaisin koululle, taivas oli taas pilvessä ja kun pääsin kotiin, alkoi sataa. Aivan kuin sade olisi tauotettu ihan vain inssini ajaksi!

Kenraaliharjoituksenhan kuuluukin mennä pieleen, joten minähän vetäisin viidenkympin hätäjarrutusharjoituksessa etupyörän lukkoon ja Kawan nurin. Auts. Kokeessa menikin sitten ihan nappiin se ja kaikki muutkin käsittelytehtävät, kaikki ekalla yrityksellä läpi. Liikenne jännitti myös aika lailla, koska olin vasta eilen ajanut ensimmäistä kertaa kunnolla liikenteessä - sitä ennen olin vain ajanut kentälle ja pois sekä vähän jotain taajamalenkkiä siinä ympärillä. Kaikkein eniten otti eilen päähän se, että unohdin vilkun päälle tasan joka käännöksen jälkeen. Kokeessakin unohdin sen pari-kolme kertaa, mutta onneksi en sen enempää. Lähinnä ajolinjoista ja ryhmittymisestä sain palautetta, muuten meni hyvin.

Se oli mahtava fiilis kokeen aikana, kun aloin tajuta että, hei, kyllähän tämän on pakko mennä läpi. Nyt en malttaisi millään odotella että pääsen ajamaan omalla pyörällä!

Hyvä diili

Kuljetusfirmassa oltiin kovin pahoillaan. Inhimillinen virhe (joku tyyppi ei ollut muistanut merkata mun pyörän kuljetusta johonkin listaan joten autonkuljettaja ei ollut tiennyt koko asiasta mitään). Lupasivat hyvitykseksi tuoda pyörän 7.9 puoli-ilmaiseksi. Hei, tämähän oli hyvä diili!

Ajotunnilla kaikki käsittelyt meni melko hyvin. Mutta jos se käsittelykoe johonkin kaatuu niin siihen hitaaseen pujotteluun. Huomenna liikenteessä ajelua koko tunti.

Aina ei voi...

voittaa. Olin äsken kolme viikkoa Japanissa. (Siellä oli muuten -todella- kuuma ja japanilaisia moottoripyöriä, etenkin Kawasakeja, näkyi katukuvassa. Myös kaksi tai kolme Ducatia bongasin.) Sillä aikaa mun pyörä piti tuoda Suomeen, mutta ylläripylläri, ei tuotukaan. Kuljetusfirma teki jostain syystä oharit, selvitettäväksi jää vielä että miksi. Kirosanoja! (eli suomeksi saatana perkele!)

No toisaalta, enhän varmaan saa sitä korttiakaan ennen ensi pääsiäistä, kun nyt yli viiden viikon tauon jälkeen pitäisi parin ajotunnin jälkeen mennä inssiin, siis eihän se vaan voi mennä läpi. Ahistus.

Perusnopeus 100

Motoristin unelmaliikennemerkki? Mutta sorry - vain hevosille!
(Kaksipyöräistä odotellessani keskityn nelijalkaiseeni - silläkin pääsee aika kovaa ja esteidenkin yli.)

Dääm

Viime ajotunnilla sain kaarteessa jalkatapin maahan. Se oli siistiä. Tai jälkeenpäin ainakin oli. Meinasi mennä kaarre leveäksi... Toisen autokoulun opettaja oli just sanonut opettajalleni että tyttö vetää mutkan aika lujaa. Oh yeah.

Jokseenkin tämän näköinen ihanuus minulle on tulossa Englannista:

Putkiaivoja ja kaarreajoa

Olin osannut odottaa, että se tapahtuisi tänään, ja olin siitä jo melkein varma kun Anssi (opettaja) antoi minulle pyörän avaimet jo lähtiessämme autokoulun toimistolta. Silti olin ihan järkyttyny kun Anssi sanoi minulle että ota pyörä siitä ja katosi itse jonnekin (autoon, huomasin pian). Siis apua, minä itse, minä yksin, tai no, minä ja Kawa, me kaksin ja Anssi autossa takanamme.

Matka autokoululta harjoittelukentälle on lyhyt, korkeintaan 2 km, mutta homma tuntui silti hengenvaaralliselta. Tai no, ei nyt ihan, mutta ei ollut helppoa, kun yhtäkkiä moottoripyörän hallinnan lisäksi piti seurata muuta liikennettä, näyttää suuntamerkkejä ja muuta sen sellaista, joka autolla ajaessa sujuu ihan luontaisesti. Heti alkuunsa auto kiilasi minusta ohi yksikaistaisella tiellä, kun ajoin varmaan kahtakymppiä neljänkympin alueella ja olin ihan että mitä tapahtuu...?! Hui. Vilkun unohdin päälle tasan joka kerta ja muutenkin homma oli aika säälittävää.

Kentällä olin taas turvassa, käsittelytehtävien treenaaminen on kivaa! Anssi joskus huolestui että kyllästyn, kun tein pujottelutehtävää jotain kymmenennettä kertaa putkeen, mutta totuushan on, että voisin tehdä yhtä ja samaa harjoitusta helposti tunnin putkeen kyllästymättä, ellei fyysiset rajoitteet tule vastaan (hidasajossa ja pujottelussa väsyy kytkinkäsi), kärsivällisyyteni on lähes ääretön (tällaisissa asioissa, ei aina muuten) ja yritän kovasti kuunnella ja noudattaa ohjeita. Olen tosin aika putkiaivo, joten monen asian ajatteleminen/tekeminen yhtä aikaa vaatii aika paljon, ehkä suunnilleen koko aivokapasiteettini...

Tänään sain jarrutella viidestäkympistä (hurjaa!), tehdä jarrutuksia ja liikkellelähtöjä neljästäkympistä (stop'n go) jossa piti taas tehdä monta asiaa yhtäaikaa kun vaihdekin pitää vaihtaa ykköselle ja - parasta kaikista - kolmenkympin kaarreajotehtävää. Se oli ihan parasta kun sai ajaa reippaammin ja kallistaa ihan oikeasti, tosin kiihdytin kerran vahingossa neljäänkymppiin enkä enää osunut viimeisten keilojen väliin...

Maanantaina on viimeinen ajotunti ennen opettajan lomaa, ja sitten olen elokuussa itse poissa kolme viikkoa (Japanissa!), eli tulee yli viiden viikon tauko ennen viimeisiä ajokertoja ja inssiä - jaiks.

Ja mun pyörä tulee Suomeen elokuussa... .. . Odotus on kova! <3

Asioita.

1. Teoriakoe suoritettu. Miksi kokematonta matkustajaa on syytä neuvoa katsomaan kuljettajan olan yli sisäkaarteen puolelta? a) Jotta hänen ei tarvitsisi seurata mitä edessä tapahtuu, b) Jotta hän ei saisi hyönteisiä silmiinsä, c) Jotta hän automaattisesti kallistaisi oikean määrän. Miten tuon voi reputtaa? Kymmenen kysymystä joista saa olla kolme väärin. Tosin reputin B-kortin teorian kahdesti aikoinaan, mutta siinä oli ne kuvat.

2. Ostin moottoripyörän. Tosin saan sen vasta kahden-kolmen viikon päästä.

3. Tajusin tänään, että mp-opettajani on Suurlähettiläiden basisti. Siis mitä helvettiä?! :D

They are everywhere.

Aistini ovat herkistyneet. Näen niitä kaikkialla. Kuulen niitä kaikkialla. Pääni pyörii kun kävelen kadulla, katseeni liimautuu niihin, yritän saada merkistä ja mallista selvää; customit, peruspyörät, kyykyt, nakupyörät - kaikki vangitsevat huomioni, ja jos bongaan Ducatin niin näette varmasti hymyn. Kuuntelen niiden ääniä - nelipyttyisten hurina ja ulvonta, twinien putputus ja murina, kaasun ääni, kiihdytyksen ääni, moottorijarrutuksen ääni. Olen Liisa Ihmemaassa enkä halua ikinä pois. Haluan lisää. Haluan ajaa. Haluan kortin. Haluan moottoripyörän. Mieluiten heti.

Kytkinkäsi.

Toinen tuntini ER-vitosella alkoi jo rennommissa merkeissä - enää ei pelota että pyörä kaatuu samantien kun lähden liikkeelle. Tunnin aihe oli mikäs muukaan kuin hidas pujottelu - oh no, mission impossible! Ensin sain kuitenkin ajaa "huviajelua" kentällä ja vaihdella vaihteita, ja hei, se on mahtava tunne, että oikeasti ajan moottoripyörällä! Osaan kiihdyttää ja hidastaa ja kääntää ja pyörä tottelee. Mieletöntä.

Hidasajo ja etenkin hidas pujottelu pudottivat mut maanpinnalle. Aluksi homma tuntui täysin mahdottomalta, ja sitten vähitellen enemmän ja enemmän mahdolliselta, kunnes lopputunnista taas yhä mahdottomammalta, kun kytkinkäsi oli niin väsynyt, että kytkimen painaminen pohjaan tuntui suunnilleen yhtä helpolta kuin leuanveto yhdellä kädellä (eli mahdottomalta).

Ja sitten mietin sitä, että Mika Kallion kytkinkäden nimetön on muussina lauantaisen kaatumisen seurauksena, ja hän olisi joutunut käyttämään kytkintä kahdella sormella jos olisi osallistunut Laguna Secan osakilpailuun.

Alku.

Toinen ajotunti takana. Ensimmäinen isolla pyörällä (Kawasaki ER-5). Huh.

Huh tarkoittaa sekä hellettä - hikoilua keskikesän auringossa täysissä ajovarusteissa kuumuutta hohkaavalla asfalttikentällä - että myös sitä, että en törmännyt mihinkään, en ajanut ulos kentältä, en edes kaatanut pyörää. Tässä tuntuu jo olevan jonkinlaista toivoa.

Ensimmäisen tunnin ajoin endurotyyppisellä kevytmoottoripyörällä - kevarilla, piikillä, miksikä näitä nyt kutsutaankaan. Vempaimen hallinta tuntui alkuun täysin ylivoimaiselta tehtävältä. En ole ikinä ajanut polkupyörää järeämmällä kaksipyöräisellä, ja sen kyllä huomasi. Liikkeelle lähtö oli ensimmäinen haaste, tosin se ei ollutkaan kovin vaikeaa, kun vain tajusi olla päästämättä kytkintä liian nopeasti ylös (jolloin - yllätys - moottori sammui). Kun sitten pääsi liikkeelle ja ajoi suoraan vaan, niin vau, sehän pysyi pystyssä ihan helposti! Mutta sitten piti opetella kääntämäänkin, ja sekin sujui yllättävän hyvin - kunnes ei enää sujunutkaan. Tajusin että ei h******i, nyt tää niin menee tonne pusikkoon, apua! Ja sitten käänsin ja painoin etujarrua ja nurinhan me mentiin tottakai. Tajusin kyllä painaa kytkimenkin alas, mikä kai oli ihan hyvä juttu, ja tajusin vielä jopa sammuttaa moottorin hätänapista kun makasin siinä maassa. No, ei sattunut reiteen tullutta isoa mustelmaa pahemmin ja piikki taisi olla saamaansa kohteluun aika tottunut - ja ei menty sinne pusikkoon!

Kawa ER-5 tuntui ensalkuun pelottavan painavalta, kun sitä piti harjoitella taluttamaan. Liikkeellelähtö oli alkuun horjahtelevaa, mutta kun vähän rivakammin lähti niin sehän meni oikein nätisti! Aluksi jännitin ihan suoraan ajamista ja etenkin käännökset, joihin meni kevyesti koko kentän päädyn leveys, tuntuivat huterilta, mutta muutaman kahdeksikon ajettuani homma alkoi tuntua melkeinpä mukavalta. Vaihteen vaihtamista kakkoselle ja takaisin ykköselle harjoittelin suoralla, ja käännöksiä aloin jo uskaltaa ajaa pikkiriikkisen rivakammin ja jyrkemmin. Ja sitten se hidasajo. Voiko se olla niin vaikeaa?? Se on! Takajarrun, kaasun ja kytkimen yhteiskäyttö ja oma tasapaino. Liikaa asioita! Suoraan mennessä se oli lähes mahdollista (lähes), mutta ympyrän ajaminen oli todella vaikeaa. Mutta hienoa oli huomata, että välillä se meni hetken aikaa ihan hyvin, kunnes taas horjahti. Kyllä se harjoittelemalla parani. Täytyy harjoitella lisää.